11.1. – 16.2.2014 Miles Davis – maalauksia, piirroksia, valokuvia

Julkaistu: 7.5.2013 | Arkisto

Miles Davis (1926–1991) oli kenties kaikkien aikojen tunnetuin ja vaikutusvaltaisin jazzmuusikko. Pitkän uransa aikana hän julkaisi lähes sata virallista albumia, joista monet ovat jääneet klassikoiksi.

Miles Davis oli monella tapaa luova taiteilija. Hän oli trumpetisti, orkesterinjohtaja ja säveltäjä mutta elämänsä loppupuolella myös kuvataiteilija. Miles Davis alkoi piirtää ja maalata vuonna 1981 pyrkiessään eroon huumeista. Harrastus valtasi yhä enemmän alaa hänen varsinaiselta työltään ja suurelta rakkaudeltaan, musiikilta.

Näyttelyssä esitellään Miles Davisin maalauksia ja piirustuksia sekä valokuvia, julisteita ja levynkansia. Teoksista paljastuu taiteilija, joka oli musiikkinsa tavoin luova ja avoin kokeiluille. Osa teoksista on täysin abstrakteja, osa figuratiivisia. Miles Davisia näyttää kiinnostaneen erityisesti ihmisvartalon kuvaus. Hänen figuurinsa ovat tyyliteltyjä, värikkäitä ja hyvin ekspressiivisiä. 

Exhibition organized by Reichelt und Brockmann, Mannheim, Germany.

Jaa